Minussa on sen verran tiikeriäitiä, että kammoksun alisuorittamista enemmän kuin montaa muuta asiaa. Toistelen varmasti ehtimästä päästyäni, ettei kukaan ole tässä maailmassa kärsinyt siitä, että on tehnyt työnsä kunnolla. Vaaniva alisuorittaminen on mörkö. Sellainen asia, jota tarkkailen itsessäni työelämässä – jokainen meistä on mukavuudenhaluinen ja kuulemme ääniä, jotka kehottavat oikaisemaan pikkuisen.
Alisuorittaminen on kykyjensä haaskaamista. Samassa roskapussissa menee oppimisen mahdollisuuksia. Alisuorittamalla aliarvioi itseään ja rapauttaa itseluottamustaan. Alisuorittaja ajattelee säästävänsä itseään, mutta sijoittamaan hän ei opi. Elämisen pikavippaamista kaikkinensa.
Itsensä säästäminen kannattaa tehdä toisin. Kirjastot pullistelevat elämäntaito-oppaita, joissa on vinkkilistoja arkipäivien järkevöittämiseen. Löytyy mallivastauksia sille, jonka on vaikea sanoa ei. Opukset opettavat hidastamaan tahtia, jotta elämänsä ja tavoitteensa näkisi kirkkaammin. Ne tarjoavat harjoituksia priorisointia opetteleville.
Kouluvuoden alkaessa ja kalentereiden täyttyessä lienee paikallaan pohtia muutama periaate, joiden avulla elämä rullaa ilman tarvetta alisuorittaa. Ajatustyö paljastaa samalla, ettei tekemättä jättäminen tai tavoitetason lasku aina olekaan alisuorittamista. Pakonomainen yrittäminen on yhtä tyhmää kuin pikaistuksissa tehty luovuttaminen.
Minulle yksi tärkeimmistä oivalluksista on ollut se, että välttämättömyydet ja kiireellisyydet voi usein laittaa erillisiin laareihin. Aina löytyy asioita, jotka on pakko tehdä viipymättä, mutta kaikki näistä eivät ole välttämättömiä. Tehtävä on kiireellinen ja välttämätön silloin, jos sen sivuuttamista seuraisi dominoilmiö. Kun yhden laiminlyönnin perässä kipittää viisi muuta, lienee selvä, ettei mutkien oikominen ole siinä kohtaa paikallaan. Kiireellisen & välttämättömän asian tunnistaa helposti siitä, että sen suorittamiseen vaadittavat vaiheet ovat nähtävissä ja kokonaisuudella on selkeä aikataulu
Vaikka osa kalenterintäytteestä tulee annettuna, suurimman kuorman kerryttävät erilaiset ”pitäisi”-aiheet. Osan tekemistä olisi syytä kiirehtiä siksi, että tekeminen piristää ja antaa elämänvoimaa. Mutta noin ylipäätään, pitäisi-sanan kanssa varovaisuus on paikallaan. Uskon, että moni kaltaiseni alisuorittamista pelkäävä tekee täysillä töitä sen suhteen, ettei skannaisi alisuorittamista pitäisi-listan vähäpätöisistäkin kohdista. Pitäisihän sitä vaikka mitä, mutta entäs jos en siltikään tee? Mitä kauheuksia tapahtuu? Jos Maslow’n sanoin koen hukkaavani tekemättä jättämällä mahdollisuuksiani, silloin funtsin tilanteen uudelleen ja poistan tavoitteeltani konditionaalipäätteen.
Yksi toimivaksi osoittautunut vinkki alisuorittamista pelkäävälle on yrittää pilkkoa tekemisiä osiin. Silloin niistä saa inhimillisen kokoisia paketteja. Välitavoitteet ovat konkreettisia etappeja, joita pääsee ruksimaan listalta useammin kuin suuria asiakokonaisuuksia. Vaiheistamalla saattaa jopa säästää aikaa, varsinkin jos ei yritä itse ratketa kaikkeen. Pakottautuu miettimään, jos se ei luonnostaan tule, milloin avun pyytäminen on paikallaan. Muistaa, että alisuorittaminen on toisinaan pienempi synti kuin mahdottomien perässä juokseminen (=silkka tyhmyys, vakavat puutteet arvostelukyvyssä) tai yliväsymystilaan hankkiutuminen (=oma terveys pelimerkkinä, marttyyrinkruunun tavoittelu).
Ihan niin kuin myyjiä neuvotaan tutkailemaan asiakkaidensa tarkoitusperiä, omienkin ajureiden kaikuluotaus on hyödyllistä. Kokeilepa jaotella syksyn to do -listasi kolmeen koriin. Näiden nimet ovat Tarvitsen, Haluan ja Olisi Kiva. Ihan niin kuin kaikki asiat eivät voi olla pakottavan kiireellisiä ja välttämättömiä, ihan jokainen to do -listasi aihe ei oikeastaan kuulu Tarvitsen-koriin. Mieti, millaisia paukkuja haluat tai viitsit laittaa eri korien tyhjentämiseen. Alisuorittaminenkin menee oikean elämän kontekstiin samalla.
ninasinsights 